Mérida ja Chichén itzá

Julkaistu 1. kesäkuuta 2025 klo 18.01

Ranskalaisen ystäväni perhe kutsui minut heidän mukaansa Méridaan. Pääsimme vierailemaan läheisissä kylissä, cenoteissa ja näkemään Chichén Itzán, yhden maailman seitsemästä ihmeestä. Reissu oli unohtumaton ja mukaan tarttui taas paljon korvaamattomia muistoja.

Perheellä on toinen asunto Méridassa, jossa heidän yliopistoikäinen poikansa asuu. Yövyimme siellä. Saavuttuamme vietimme illan shoppailen ja syöden mitä mainiointa ruokaa, tacoja. Pidän Méridan tunnelmasta. Se on reilun miljoonan kokoinen kaupunki, josta löytyy tunnelmallista vanhaa kaupunkia, uudempia moderneja alueita sekä paljon nähtävää ja koettavaa. Välillä se muistuttaa jonkin verran Eurooppaa. Mérida on myös erittäin turvallinen. Tunnetusti, sielä asuu narcojen lapset opiskelemassa, joten kaupunki on rauhallinen. Todellisuudessa turvallisuuteen vaikuttavat myös monet muut tekijät, kuten poliittinen ja poliisien vakaus.

 

Perjantaina, ensimmäisenä kokonaisena päivänä menimme aamupalalle söpöön paikkaan, jossa lähes kaikki oli pinkkiä ja ruoka hyvää. Perheen äiti meni ruokakauppaan, jolloin suuntasimme ranskalaisen kanssa vanhaan kaupunkiin. Kiersimme nähtävyyksillä, museoissa, paikallisilla markkinoilla ja nauttimassa kahvilasta. Sää oli erittäin lämmin. Melkein 40 astetta. Kyllä muuten tarkeni. Tämän jälkeen suuntasimme perheen kanssa syömään Meksikolaiseen Jukatanlaiseen ravintolaan. Kävimme vielä ostoskeskuksessa, ja luistelemassa sielä olevalla jäällä. Vähän on ollut ikävä luistelua entisenä taitoluistelijana, vaikka tylsillä hokkareilla ei ollutkaan ihan sama. Illan vietimme tacoja ja marquesitoja syöden.

Lauantaista olimme hyvin innoissamme. Suuntana nimittäin oli Chichén Itzá ja cenotet. Pääsimme sisälle ja sadan turistikojun jälkeen näimme yhden maailman seitsemästä ihmeestä. Olihan se hieno. Vaikka rehellisesti odotin sen olevan isompi. Paikka oli hieno ja opimme taas paljon lisää Meksikon historiasta. Paahtavan Chichén Itzá reissun jälkeen suuntasimme virkistäytymään cenoteen. Oli ihanaa pulahtaa viileään veteen. Kävimme myös syömässä ja jatkoimme vielä toiselle cenotelle. Saimme nähdä myös pienen maya-rituaalin ja hypätä veteen kallion päältä. Ajomatkan kotiin vedin sikeitä. Vähän väsytti aikainen herääminen. Illalla menimme taas syömään. Tacoille. Tällä kertaa kokeilimme tacoja lehmän kielellä ja lehmän aivoilla. Vaikka melko eksoottiselta kuulostaa, ihan hyvää oli silti. En ehkä kuitenkaan lähtisi itse tilaamaan.

Sunnuntaina aloitimme päivän matkalla Motul-nimiseen kylään. Kävimme aamupalalla ja tilasin tortan eli vähän kuin täytetyn leivän. Kävelimme hieman kylää pitkin, minkä jälkeen suuntasimme perheen ostamalle farmille. Se oli toistaiseksi kylläkin enemmän kuin tontti. Kävimme vielä Izamal nimisessä kylässä, jossa melkein kaikki kaupungin talot olivat keltaisia. Maistoimme paikallisia herkkuja, machecadoa ja mangos con chamoy. Kaupungin tunnelma oli hieman vanhanaikainen ja todella soma. Lähdimme ajamaan kotiin ja poikkesimme illalliselle söpöön puutarhaan. Ihana reissu oli ja mitä mainioin seura.

Lisää kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja.